12.2.2008 Visioni kulttuuripääkaupunkivuodesta
Arjen kulttuuria tuodaan näkyville. Ennakkoluuloton yhteistyö onnistuu eri väestöryhmien ja taiteilijoiden välillä. Eri taiteenalat ja toimialat tekevät rohkeasti yhteistyötä. Vuoden aikana syntyy hersyviä, luovia, uuden ajattelun omaavia yhdessä toteutettuja tuotoksia ja rajoja ylittäviä kokemuksia. Vuosi jää elämään – Turku 2011 vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.
Millaisia tapahtumia ja tuotoksia tuo vuosi voisi sisältää?
Vuosi pitää sisällään suuria ja pieniä kulttuuritapahtumia ottaen huomioon eri väestö- ja ikäryhmät. Tiedettä ja taidetta kaduilla, teattereissa, teltoissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, virastoissa, busseissa, puistoissa, laivoilla, saaristossa …
Kulttuuripääkaupunkivuotena järjestetään kansainvälinen sirkusfestivaali. Esitysten lisäksi festivaali pitää sisällään myös koulutusta, seminaareja ja luentoja. Nukketeatterin ammattilaiset ja – opiskelijat levittäytyvät nukkeineen kaupungille luoden esityksiä tässä hetkessä yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Turku – Tallinna – Petroskoi toteuttavat yhteistyössä nukketeatteriesityksen, jonka aiheena on Kalevala. Esittävän taiteeseen sekoitetaan erilaisia projekteja, historiaa, ruokakulttuuria, musiikkia, performansseja, käsitöitä, mediaa, tarinan kerrontaa. Toteutetaan soveltavaa teatteria.
Kenen ehdoilla ja kenelle vuotta tehdään?
Vuotta tehdään asukkaille, vierailijoillemme, yhteiskumppaneillemme yhdessä ja yhteistyössä ottaen huomioon Turku 2011 arvot: Yhteistyö, kokemuksellisuus, saavutettavuus, vastuullisuus, ennakkoluulottomuus ja eurooppalaisuus.
Mitkä ovat vuoden tavoitteet?
Päätavoitteet liittyvät hyvinvoinnin, yhteistyön lisäämiseen, alueen kestävään kehittämiseen sekä luovan talouden kasvattamiseen.
Mitä vaikutuksia vuodella on Turulle ja muulle Suomelle?
Vuosi vahvistaa taidetta, kulttuuria ja luovuutta. Taiteentekijöillä on asianmukaiset työtilat ja tarvittavat resurssit taiteen tekemiselle. Turku on kiinnostavampi, viihtyisämpi. Turku 2011-prossesin tuoma osaaminen ja kokemus ovat koko Suomen yhteistä kulttuuripääomaa.
Millainen kulttuuripääkaupunki tulisi olla minun mielestäni 2011. Vuosi on vahvasti läsnä, osallisena ihmisten arjessa. Tekijöiden, taiteilijoiden oma rakkaus taiteeseen näkyy ja kuuluu. Vuosi tarjoaa täydellä sydämellä ja ammattitaidolla tehtyjä tapahtumia, festivaaleja ja esityksiä. Kulttuuripääkaupunki on luonut paremmat edellytykset lapsia koskevan kulttuuripolitiikan toteuttamiselle. Taidelaitokset, koulu ja taiteilijat tekevät tiivistä yhteistyötä.